Mainos

Karhu ostaa Exelin kävelysauvat

Urheiluvälinevalmistaja Karhu Sport ostaa mäntyharjulaisen Exelin sauvaliiketoiminnan. Exel valmistaa kävely- ja maastohiihtosauvojen ohella sauvoja alppihiihtoa, vaeltamista ja rullaluistelua varten. Exel on jo pitkään etsinyt uutta omistajaa kävelysauvabisnekselleen.

Osapuolet ovat sopineet, etteivät ne paljasta kauppahintaa.

Karhu Sportsin palvelukseen siirtyy yhdeksän työntekijää Suomessa ja 18 Saksassa.

Karhu Sportin mukaan kauppa vahvistaa yhtiön asemaa johtavana sauvavalmistajana ja maastohiihtotuotteiden toimittajana. Yhtiössä uskotaan, että Keski-Euroopan kävelysauvamarkkinat ovat piristymässä muutaman vaisumman vuoden jälkeen.

Exelin urheiluvälineliiketoiminnot jaetaan kaupan myötä kahtia, sillä yhtiö pitää itsellään salibandyliiketoiminnan. Salibandymailojen ohella Exel on valmistanut muun muassa maalivahdinvarusteita. Toimitusjohtaja Vesa Korpimiehen mukaan myös salibandybisnes saattaa päätyä myyntiin.

- Se on yksi vaihtoehto, sanoo Korpimies.

Salibandyliiketoiminnan liikevaihto oli viime vuonna noin viisi miljoonaa euroa, kun koko Exel-konsernin liikevaihto oli lähes 114 miljoonaa euroa. Korpimiehen mukaan Exel on Pohjoismaiden johtava salibandymailojen valmistaja. Koko Exelin urheiluvälinebisneksen liikevaihto oli viime vuonna vajaat 14 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.