Mainos

Katainen: Suomen osuus IMF:n vahvistamisesta on 3,8 miljardia

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Suomen osuus Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) vahvistamisesta on 3,8 miljardia euroa. Raha on lainaa Suomen Pankista valuuttarahastolle, eli raha ei tule valtion budjettivaroista.

EU-maat päättivät huippukokouksessaan vahvistaa Kansainvälistä valuuttarahastoa kahdenvälisillä lainoilla 200 miljardilla eurolla. Summasta noin 150 miljardia tulee euromailta.

Euromaissa on toivottu, että Kansainvälistä valuuttarahastoa vahvistamalla myös Euroopan ulkopuolisten maiden panostuksia euroalueen tukemiseen voidaan lisätä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.