Mainos

Katainen uskoo ratkaisuun vakuuksista

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) uskoo, että neuvotteluissa Suomen vaatimista Kreikka-lainojen vakuuksista päästään vielä maaliin.

Katainen sanoi Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että asia ei kuitenkaan ole mitenkään helppo. Kataisen mukaan Suomi ei vaatimuksellaan halua horjuttaa euron vakautta tai vahingoittaa toisia jäsenmaita.

Katainen myös torjui epäilyjä hallituksen erimielisyydestä.

Hän sanoi, että hallituksella on yhteinen linja asiassa. Hän sanoi luottavansa täysin siihen, että valtiovarainministeriössä vakuusasiaa hoidetaan taitavasti.

Vakuuksien vaatiminen Suomen myöntämille tukilainoille lähti vaalikeskusteluista ja tuli Sdp:n mukana osaksi uuden hallituksen politiikkaa. Kataiselta kysyttiin, onko tämä kiusallinen asia.

– Ei se ole kiusallinen. Se on tosiasia, Katainen vastasi ja viittasi siihen, mitä puolueet sopivat ennen hallituksen muodostamista.

(MTV3 – STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.