Mainos

Kataiselta kiitosta vakuussopimuksesta

Vaikka opposition riveistä kuuluukin tyytymättömyyttä valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sdp) neuvottelemaan vakuussopimukseen, saa sopimus kehuja hallitustoverilta, pääministeri Jyrki Kataiselta (kok).

- Vakuudet rajaavat Suomen taloudellista riskiä Espanjan ohjelmassa, mikä on hallitukselle tärkeää. Toivon, että eduskunta hyväksyy paketin, jotta Suomi on osaltaan mukana turvaamassa Euroopan ja Suomen talouden vakautta, Katainen toteaa tiedotteessaan.

Katainen näkee hyviäkin puolia opposition moittimassa tiukassa käsittelyaikataulussa. Tieto sopimuksesta tuli tänään, ja eduskunta käsittelee sitä torstaina.

- On hyvä, että eduskunta pääsee käsittelemään Espanja-pakettia ensi tilassa.

Katainen kiittää Urpilaista neuvottelujen läpiviemisestä.

- Neuvottelut vakuuksista ovat olleet haastavat aikataulupaineiden, teknisten kysymysten ja eurooppalaisen poliittisen paineen vuoksi, Katainen toteaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.