Mainos

Kaupan Keskusliitto: Kotimarkkinoiden toimivuus turvattava

Kotitalousvähennyksen laajentamiseen tyytyväinen Kaupan Keskusliitto olisi halunnut päätöksiä myös tuloveron kevennyslinjan jatkamisesta.

Tuloveron kevennyslinjan jatkamisesta olisi pitänyt päättää jo hallituksen budjettiesityksen yhteydessä, arvioi Kaupan Keskusliiton toimitusjohtaja Guy Wires. Hänen mielestään kotitalousvähennyksen laajentaminen on sen sijaan kaupan kannalta hyvä toimenpide.

Wireksen mukaan myynninkehityksen ja työllisyyden kannalta on tärkeätä, että kuluttajien luottamus oman talouden hyvään kehitykseen pysyy vahvana.

- Tällä hetkellä tilanne on tältä osin hyvä. Tämän vuoksi valtion ensi vuoden talousarviolla pitäisi antaa selvä signaali siitä, että myönteinen ostovoimakehitys turvataan myös ensi vuonna, Wires viittaa toivomiinsa veronkevennyksiin.

Wires totesi, että kotitalousvähennyksen laajentamisella on laajat heijastusvaikutukset monen kaupan alan myynninkehitykseen.

- Erityisesti sisustus- ja rakennustarvikekauppa hyötyy kotitalousvähennyksestä. Vähennyksellä on myös harmaata taloutta ehkäisevää vaikutusta, hän muistutti.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.