Mainos

Kauppalehti: 2 000:lle potkut Nokian alihankkijoilta?

Nokian siirtyminen Symbian-käyttöjärjestelmästä Windows Mobileen sivaltaa kovalla kädellä myös yhtiön alihankkijoita, kirjoittaa Kauppalehti.

Työ- ja elinkeinoministeriön laskelmien mukaan jopa 2 000 ohjelmistotyöntekijää Nokian alihankkijayrityksissä on menettämässä työnsä.

Alihankkijoista esimerkiksi Digia ja Ixonos ovat jo kertoneet yt-neuvotteluista.

– Irtisanomisuhka kohdistuu Symbian- ja Meego-kehittäjiin, sanoo ministeriön innovaatio-osaston johtaja Petri Peltonen. Hän arvelee, että yritykset alkavat tosissaan vähentää väkeä alkusyksystä.

Peltosen mukaan alihankintayrityksissä työskentelevien ei välttämättä ole yhtä helppoa löytää töitä kuin nokialaisten, joille avautuu uramahdollisuuksia Nokiasta, kumppaniyrityksistä tai yrittäjyydestä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.