Mainos

Kemianteollisuus riemuissaan virastohankkeesta

Tieto Suomelle luvatusta kemikaalivirastosta on otettu ilolla vastaan kemianteollisuudessa. Viraston ympärille voisi testaustoimintojen kehittyessä syntyä runsaastikin työpaikkoja.

Kemianteollisuus ry:ssä tietoa EU:n kemikaaliviraston saamisesta Suomeen on tervehditty ilolla. Itse viraston uskotaan tuovan Suomeen parisataa työpaikkaa.

- Se voi antaa suomalaisille mahdollisuuksi perustaa kemikaaliturvallisuuteen tai testaamiseen liittyvää laboratoriotoimintaa ja vastaavaa, toivoo toimitusjohtaja Hannu Vornamo.

Kemikaaliasiat ovatkin iso teema EU:ssa ja virastopäätös voisi tuoda lisää teollisuuden tutkimus- ja kehitystoimintaa Suomeen. Hotellitkin riemuitsevat, sillä virasto merkitsee lukuisia kokousmatkoja. Samoin viraston uskotaan tarvitsevan paljon it-apua noin 30 000 kemikaalin atk-rekisterien hoidossa.

Elintarvikevirastolle tilat oli varattu Helsingin Viikkiin. Vielä on auki, voisiko luvattu kemikaalivirasto sijoittua samoihin tiloihin. Lentoliikenteen takia todennäköisin sijoituspaikka on pääkaupunkiseutu.

Virasto työllistäisi varsinkin korkeasti koulutettua väkeä Suomesta ja ulkomailta, Vornamo uskoo.

- Luulen että työllistämisvaikutus painottuu paljolti asiantuntijoihin ja tutkijoihin. Lisäksi on otettava huomioon myös juristit, koska virastoon tulee melko varmasti valitustuomioistuinkin. Aika monta työpaikka hyvin koulutetulle väelle.

Kemikaaliviraston puolesta ei kannata Viikissäkään vielä hurrata. Virasto on perustamatta, toimiala auki ja sille tulevia töitä tehdään nyt Italiassa. Jatkossa onkin varmistettava, ettei virastopäätöstä lykätä tai sen tehtäviä kalastella muihin maihin.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 15.12.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.