Mainos

Kemijärvellä ei innostuttu uudesta työllistäjästä

Stora Enson ilmoitus Kemijärven sellutehtaan ostamisesta konepaja- ja liimapalkkituotantoon ei herättänyt innostusta tehtaan työntekijöissä.

Stora Enso ilmoitti aamulla, että Anaika Group on ostanut Stora Ensolta tehtaan kuorimon ja kuivaamon, lisäksi se vuokraa maa-alueita, joille rakennetaan uusi tuotantolaitos. Tänä vuonna työtä on luvattu 60 työntekijälle, täydessä tuotannossa laitos työllistää 100 henkilöä. Eläkeputkeen on pääsemässä 50 työntekijää.

Aamuiseen tiedotustilaisuuteen Kemijärven tehtaalle oli kutsuttu kourallinen ihmisiä, ja pääluottamusmies Seppo Kenttäkumpu kritisoikin tiedotuslinjaa niukaksi.

- Tehtaan lopettamisesta tieto kerrottiin koko henkilöstölle, joten olisin toivonut että uusista työpaikoista kerrottaisiin samalla tavalla. Nyt työntekijät joutuvat taas kuuntelemaan heitä koskevat uutiset radiosta, Kenttäkumpu toteaa.

Anaika Groupin liimapuupalkkitehdas Porissa.

Pääluottamusmies kertoi MTV:n uutisille suhtautuvansa kuitenkin positiivisesti siihen, että edes osa työpaikoista säilyy ihmisten kotikonnuilla.

- On hyvä asia, että Anaika Group tulee ja työllistää osan tästä väestä. Huonoa on kuitenkin se, että osa sellutehtaan 214 työntekijästä jää edelleen vaille työtä. Hyvää on sekin, että osalla sellutehtaan työntekijöistä on jo olemassa konepajakoulutus, joten lisäkoulutusta ei edes välttämättä tarvita. Huonoimmassa tilanteessa ovat puhtaasti sellutyöntekijät.

Taistelu sellutehtaan toiminnan säilyttämiseksi jatkuu ilmoituksesta huolimatta. Kenttäkumpua harmittaa se, että hänen tietojensa mukaan Anaika Group olisi ollut tulossa Kemijärvelle muutaman vuoden sisällä, vaikka sellutehdas olisi jatkanut toimintaansa.

- Silloin tarjolla olisi ollut täysin uusia työpaikkoja, joita tämä alue tarvitsee.

Myös Summan tehtaan pääluottamusmies Pekka Kokkonen pitää kehitysta suotuisana.

- Uutinen otettiin positiivisesti vastaan, mutta toivoisin, että tehtaalle löytyisi omistaja, joka voisi jatkaa paperintuotantoa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.