Mainos

Kemijoki esitteli neljä vaihtoehtoa tekoaltaalleen

Kemijoki Oy on tänään esitellyt neljä vaihtoehtoa uudeksi Kemijoen tekoaltaaksi. Yksi vaihtoehdoista osuu kokonaan kiistellyille Vuotos-maille Itä-Lappiin. Tavoitteena on, että allas olisi valmis vuonna 2020.

Yhtiö perustelee altaan toteuttamista sekä tulvasuojelun että energiantuotannon hyödyillä. Vaihtoehdosta riippuen uusi allas maksaisi 180-370 miljoonaa euroa ja lisäisi vesivoimakapasiteettia noin 200-300 megawattia. Parhaat hyödyt irtoaisivat juuri Vuotos-maille osuvasta mallista.

Kaikki vaihtoehdot ovat osittain Natura-mailla. Kemijoki Oy:n mukaan luonto- ja suojeluarvot on nyt otettu aiempaa paremmin huomioon. Esimerkiksi Vuotos-maille sijoitetussa mallissa altaan tarvitsema ala olisi noin kolmanneksen pienempi kuin vanhassa Vuotos-hankkeessa, joka kaatui oikeudessa vuosituhannen alussa.

Kemijoki Oy:n tekemää selvitystä pyysi Lapin liitto, jonka tavoitteena on saada Kemijoen tulvariskejä vähentävä monitoimiallas. Selvityspyyntö sisälsi ajatuksen, ettei hankkeesta saisi koitua kustannuksia valtiolle tai kunnille. Maksaja olisi näin ollen pitkälti Kemijoki Oy. Jokiyhtiön toimitusjohtaja Aimo Takala korostaa, että kaikki esitetyt vaihtoehdot olisivat taloudellisesti kannattavia.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.