Mainos

Kemira hakee nyt ostettavaa

Kemira aikoo jatkossa hakea kasvua yritysostoin ja panostamalla ydintoimintojen kasvattamiseen.

Kemira tarkensi tänään tulevaisuudensuunnitelmiaan. Kemira on jo aiemmin ilmoittanut aikovansa viedä pörssiin lannoitteita ja kasviravinteita valmistavan Grow How'n ja myyvänsä vielä joitakin toimintoja. Grow How'n pörssilistaus voi tapahtua aikaisintaan syksyllä.

Jatkossa yhtiö aikoo pääjohtaja Lasse Kurkilahden mukaan hakea kasvua yritysostoin ja panostamalla muutoinkin ydintoimintojen kasvattamiseen. Niitä ovat sellu- ja paperikemikaalit, vedenpuhdistuskemikaalit, teollisuuskemikaalit ja maalit.

Pörssitiedotteessa Kemira kertoi myös tehneensä esisopimuksen rakennusyhtiö Hartelan kanssa Helsingissä sijaitsevan Kemira-talon omitusvaihtoehtojen selvittämisestä ja Kemiran siirtymisestä Espoon Keilaniemeen rakennettaviin uusiin tiloihin. Aikaisempien myyntihankkeiden lisäksi meneillään on neuvottelut Kemira Engineeringin mahdollisesta myynnistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.