Mainos

Kemira joutuu maksamaan EU:lle miljoonasakot

Kemikaaliyhtiö Kemira joutuu maksamaan Euroopan unionille merkittävät sakot. Ne liittyvät sellu- ja paperiteollisuuden kemikaalitoimituksiin keskittyneen Finnish Chemicalsin kartellitoimintaan.

EU-komissio määräsi yli 10 miljoonan euron sakot, koska Finnish Chemicals ja kolme muuta yritysryhmää jakoivat laittomasti natriumkloraatin markkinat ja sopivat hinnoista. Natriumkloraattia käytetään valkaisuun sellu- ja paperiteollisuudessa.

Komissio arvioi yhtiön syyllistyneen kilpailurikkomuksiin vuosina 1994-2000. Kemira osti Finnish Chemicalsin vuonna 2005.

Kemira ei keskiviikkona tarkemmin kommentoinut komission ratkaisua, vaan aikoo ensin tutustua päätökseen. Kemiran mukaan sakko ei kuitenkaan vaikuta sen tulokseen tai kassavirtaan

Finnish Chemicals sai sakosta alennusta, koska se teki yhteistyötä komission kanssa. Ranskalaisen Arkeman sakkoa sen sijaan korotettiin, koska yhtiö on tuomittu EU:ssa aiemmin jo kolmesta kartellista. Yhtiö joutuu Elf Aquitainen kanssa maksamaan yhteensä lähes 60 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.