Mainos

Keskon tulos kaksinkertaistui

Tulos ylitti analyytikoiden odotukset.

Kauppakonserni Keskon tammi-maaliskuun tulos yli tuplaantui viimevuotisesta. Konsernin voitto ennen veroja oli 148,5 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna vastaavana aikana oli 68,9 miljoonaa euroa. Tulos ylitti analyytikoiden odotukset.

Keskon liikevaihto kasvoi noin 16 prosenttia vajaaseen 2,1 miljardiin euroon. Viime vuoden tammi-maaliskuussa liikevaihtoa kertyi vajaat 1,8 miljardia euroa.

Kesko arvioi, että Suomen talouskasvua vauhdittavat tänä vuonna kulutuksen ohella investointien piristyminen ja positiivinen vientikehitys. Keskossa tavoitellaankin seuraavien kuuden kuukauden aikana kymmenen prosentin myynnin kasvua.

Konsernin kannattavuuden arvioidaan pysyvän hyvänä kireästä kilpailutilanteesta huolimatta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.