Mainos

Keskon tulos nousi lähes odotetusti

Keskon alkuvuoden tulos ennen satunnaiseriä nousi hieman ennakoitua vähemmän 12,4 miljoonasta eurosta 20,0 miljoonaan euroon. Analyytikoiden ennuste tämän vuoden alun luvuksi oli 23,1 miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa 2003 oli 1 549 milj. euroa, mikä on 6,9 % enemmän kuin vastaavana aikana edellisenä vuonna (1 450 milj. euroa). Konsernin voitto ennen satunnaisia eriä oli 20,0 milj. euroa (12,4 milj. euroa) ja se kasvoi 61,5 %. Tulos osaketta kohden oli 0,12 euroa (0,10 euroa). Oma pääoma osaketta kohden oli 14,13 euroa (14,88 euroa). Tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Keskon mukaan johtavat kotimaiset tutkimuslaitokset arvioivat Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna keskimäärin noin kaksi prosenttia. Kansainvälinen epävarmuus lisää talousennustamisen vaikeutta erityisesti loppuvuoden osalta.

Kuluttajien käsitykset oman taloutensa kehityksestä ovat säilyneet myönteisinä. Kulutuskysynnän ennakoidaan pysyvän vähintään viimevuotisella tasolla, Kesko arvioi.

Kansainvälinen kauppakilpailu Suomessa on vakiinnuttamassa asemansa jo kaikilla tavara-aloilla. Keskon ja K-kauppiaiden ketjutoiminta on käynnistynyt suunnitellulla tavalla ja sen myönteiset vaikutukset näkyvät jo ketjujen myynnissä sekä kustannussäästöissä. Ketjutoimintaa kehitetäänedelleen kaikilla tavara-aloilla erityisesti hankintatoimessa ja markkinoinnissa.

Investoinnit vähittäiskauppaverkon ajanmukaistamiseen ja tietojärjestelmiin jatkuvat mittavina Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa.

Seuraavan puolen vuoden aikana konsernin toimialojen ja Kesko-konsernin liikevaihdon ennakoidaan kasvavan kotimaassa markkinoiden kehitystä vastaavasti, kansainvälisen myynnin ennakoidaan kasvavan kotimaata nopeammin. Kesko-konsernin tuloskehitys jatkuu vakaana, vaikka alkuvuoden tuloskehitystä rasittavat voimakkaat panostukset markkinointiin ja kauppapaikkoihin, Kesko kertoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.