Mainos

Keskuskauppakamari: Pörssiyhtiöiden hallituspaikat eivät kasaudu

Suomalaisten pörssiyhtiöiden hallituspaikat jakaantuvat suurelle joukolle ihmisiä, eikä keskittymisestä näy merkkejä. Asia ilmenee Keskuskauppakamarin selvityksestä.

Helsinkiin on listattu 121 pörssiyhtiötä, joilla on kaikkiaan 756 hallituspaikkaa. Näille paikoille on valittu 659 henkilöä, joten jokaiselle hallitusjäsenelle osuu keskimäärin 1,1 hallituspaikkaa.

Luku on kansainvälisesti vertaillen pieni, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa suuryritysten hallitusten jäsenillä on keskimäärin 2,1 paikkaa.  

Kaikkiaan 27 suomalaisen pörssiyhtiön toimitusjohtajaa toimii toisen pörssiyhtiön hallituksen jäsenenä. 13 yhtiössä oma toimitusjohtaja on myös hallituksen jäsenenä. Tämä herättää usein keskustelua, sillä osakeyhtiölain mukaan hallitus ohjeistaa ja valvoo toimitusjohtajaa.  

Selvityksessä ei löytynyt yhtään esimerkkiä ristikkäisvalvonnasta, eli tapausta, jossa kahden pörssiyhtiön toimitusjohtajat olisivat toistensa yhtiöiden hallitusten jäseninä. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.