Mainos

Key Partnersin myyntihinta 2,5 miljoonaa euroa

Ohjelmistoyhtiö TJ Groupin tytäryhtiön myyntihinta on 2,5 miljoonaa euroa. TJ Group kertoi perjantaina, että se myy kokonaan omistamansa tytäryhtiön Key Partnersin pääomasijoitusyhtiö Sentica Partnersin hallinnoimalle rahastolle sekä TJ Groupin toimitusjohtajalle Anneli Koivuselle.

Perjantaina yhtiö ei kauppahintaa paljastanut.

Key Partnersin myyntihinta on 1,6 miljoonaa euroa, minkä lisäksi tulee enintään 900 000 euron lisäkauppahinta, yhtiö kertoi maanantaina.

Lisäkauppahintaan vaikuttaa seuraavan puolentoista vuoden aikana syntyvä Key Partnersin käyttökate.

Key Partnersin viime vuoden liikevaihto oli 6,3 miljoonaa euroa ja liiketulos 1,6 miljoonaa euroa. Koko TJ Groupin viime vuoden liikevaihto oli 17,3 miljoonaa euroa ja liiketappio lähes kolme miljoonaa. Key Partnersin henkilökunta siirtyy uuteen yhtiöön vanhoina työntekijöinä.

Kauppaa edellyttää vielä TJ Group Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksyntää.

TJ Group ilmoitti, että se kertoo vielä tämän kuun aikana kaupan mahdollisista vaikutuksista yhtiön taloudelliseen asemaan ja tulevaan toimintaan.

Ilmoitus myyntihinnasta syöksi TJ Groupin osakkeen lähes 30 prosentin laskuun Helsingin pörssissä. Osakkeella tehtiin kauppoja kahdeksan sentin hinnalla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.