Mainos

Kiinan talous nousussa

Kiinan talous on nousemassa jaloilleen sars-epidemian jälkeen, sekä vienti että tuonti vetää tänään julkistettujen tilastojen mukaan viime vuotta paremmin. Vahvojen kasvulukujen pelätään jo kiihdyttävän inflaatiota liiaksi.

Kiinan talous on toipumassa rivakasti kevään sars-epidemian aiheuttamista vaikeuksista. Torstaina julkistettujen tilastojen mukaan sekä maan vienti että teollisuustuotanto nousivat kesäkuussa vuoden takaista ylemmälle tasolle. Kovassa vedossa oli varsinkin henkilöautojen tuotanto, joka oli vuodessa lisääntynyt 83 prosenttia.

Vahvat kasvuluvut eivät kuitenkaan aiheuttaneet pelkästään riemunkiljahduksia, sillä markkinoilla kannetaan nyt huolta jo Kiinan talouden ylikuumenemisesta. Nopea kasvu lisää riskiä siihen, että inflaatio saattaa ryöstäytyä valloilleen ja omaisuusarvot kohota epärealistiselle tasolle.

Tilastolukujen mukaan Kiinan teollisuustuotanto oli kesäkuussa peräti 16,9 prosenttia vuoden takaista suurempi. Myös sellaiset eniten sars-epidemian vuoksi kärsineet alat kuin elintarviketeollisuus ja öljynjalostus ovat elpyneet nopeasti, Kiinan valtion tilastotoimisto kertoi.

Kiinan vienti taas oli kesäkuussa todella vakuuttavassa 32,6 prosentin kasvussa ja nousi yhteensä 34,5 miljardiin dollariin eli yli 30 miljardiin euroon.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.