Mainos

Kiinassa mittava teräsfuusio

Kiinan toiseksi ja viidenneksi suurimmat teräsyhtiöt yhdistyvät. Maasta on analyytikkoarvioiden mukaan tulossa lähiaikoina teräksen viejämaa.

Kiinan toiseksi suurin teräsyhtiö Angang yhdistyy maan viidenneksi suurimman teräsfirman Bengangin kanssa. Yhtiöt tuottivat viime vuonna yhteensä 16,8 miljoonaa tonnia terästä ja työllistävät noin 160 000 henkeä Kiinan koillisosissa.

Kiinan tämänhetkinen markkinajohtaja Baosteel tuotti viime vuonna terästä 21,4 miljoonaa tonnia.

Angang ja Bengang ovat molemmat Kiinan valtion omistamia, ja niiden yhdistäminen onkin osa valtion toimia terästeollisuuden kilpailukyvyn parantamiseksi. Maassa on yhteensä noin 800 teräsyhtiötä, joita valtiovalta yrittää yhdistää suuremmiksi yksiköiksi, jotta ne selviävät kansainvälisen kilpailun puristuksessa.

Valtiovallan tavoitteena on, että vuonna 2010 kymmenen suurinta teräsyhtiötä tuottaa puolet maan terästuotannosta ja vuonna 2020 jo 70 prosenttia teräksestä.

Valtiovallan suunnitelmissa on myös, että kaksi suuryhtiötä, Baosteel sekä Angangin ja Bengangin fuusiosta syntyvä yhtiö, tuottavat vuonna 2010 vähintään 30 miljoonaa tonnia terästä.

Analyytikot arvioivat, että Angangin ja Bengangin täytyy fuusionsa jälkeen vähentää työntekijämääräänsä ja sulkea vanhentuneita laitoksia.

Kiinan terästuotanto on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2000 yli 300 miljoonaan tonniin. Kiina kuluttaa neljäsosan maailman teräksestä. Terästeollisuuden kasvu on Kiinassa ollut niin ripeää, että maasta on analyytikkoarvioiden mukaan tulossa lähiaikoina teräksen viejämaa.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.