Mainos

Kittilän kultakaivoksen työt alkavat

Kanadalainen kaivosyhtiö aloittaa rakennustyöt Kittilässä välittömästi. Kultakaivos tuonee Kittilään reilut 200 työpaikkaa.

Kittilän Suurikuusikkoon rakennetaan Euroopan suurin kultakaivos. Kanadalainen kaivosyhtiö Agnico-Eagle kertoi tänään verkkosivuillaan, että se on päättänyt aloittaa välittömästi kaivoksen rakennustyöt.

Suurikuusikon esiintymän kooksi arvioidaan noin kolme miljoonaa unssia puhdasta kultaa. Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Pohjois-Suomen aluejohtajan Risto Pietilän mukaan kaivos on Euroopan mittakaavassa suurin ja koko maailman kultakaivoksiin verrattuna keskikokoinen.

Kaivoksen rakennustyöt alkavat rikastamon rakentamisella ja avolouhoksella. Agnico-Eagle arvioi, että kullan tuotanto alkaa kahden vuoden päästä ja kestää ainakin 13 vuotta.

Yhtiön toimitusjohtaja Sean Boyd kertoi marraskuussa Kittilässä, että yhtiön tavoitteena on etsiä nopeiden tuottojen sijaan pitkäaikaista kaivosta.

Yli 200 työpaikkaa

Suurikuusikon kaivoksenjohtaja Heino Alaniska iloitsee kaivospäätöksen varmistumisesta.

- Tiesimme, että hanke on menossa positiivisesti, mutta virallista tietoa emme ole saaneet aiemmin, Alaniska sanoo.

Hän ei suostu kertomaan kaivoksesta enempää, sillä yhtiö pitää asiasta tiedotustilaisuuden huomenna Kittilässä. Kittilän kunnanjohtaja Seppo Maula hehkuttaa kaivospäätöstä, jonka arvioidaan tuovan kuntaan reilut 200 työpaikkaa.

- Tämä on suuri päätös koko Suomen kaivosteollisuudelle. Meille se tuo matkailun rinnalle muitakin työpaikkoja.

Maula uskoo, että kaivoksen hyödyntäminen kestää vuosikymmeniä.

- Skandinaviaan ei tule monta tällaista rikastamoa. Signaali sijoittajille GTK:n Pietilä vahvistaa Maulan ajatuksen.

Hän ennustaa, että Suurikuusikon ympärille syntyy kokonainen kaivosrypäs.

- Perustettava kaivos johtaa usein lisämalmien löytymiseen. Toisaalta rikastamoinvestointi madaltaa kynnystä muiden, kohtuullisen kaukanakin olevien esiintymien hyödyntämiseen. Rikastamo voi ottaa myös muiden yhtiöiden malmeja, Pietilä sanoo.

Suurikuusikon kulta ei ole maaperässä hippuina, vaan kiinnittyneenä kiisumineraaleihin. Kulta rikastetaan kemiallisesti. Loppuvaiheessa käytetään syanidia.

Myrkkyä ei pidä Pietilän mielestä pelätä.

- Se on suljettu systeemi, jossa kaikki otetaan talteen.

Kanadalaisyhtiön Suomeen tuloa Pietilä pitää hyvänä asiana, koska Suomessa ei ole alalla omia toimijoita. Kaivoksen perustamispäätöksen taustalla hän näkee monia syitä.

- Ykköstekijöitä ovat kullan hyvä hinta ja riittävän iso esiintymä. Myös alueen infrastruktuuri on hyvä ja tämä yhteiskunta on tottunut kaivostoimintaan.

Pietilän mukaan Suurikuusikon kaivos nostaa Lapin ja koko Suomen uskottavuutta kaivosteollisuudessa.

- Se on signaali sijoittajille, että tänne uskaltaa sijoittaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.