Mainos

KL: Talvivaaran johto saa edelleen muhkeaa palkkaa – Perän kuukausipalkkio kymmeniä tuhansia

Ehdollisessa yrityssaneerauksessa olevan Talvivaaran nelihenkinen johtoryhmä nostaa huomattavia palkkioita, kertoo Kauppalehti.

Talvivaaran entisellä kaivosyhtiöllä ei ole enää minkäänlaista liiketoimintaa, mutta silti yhtiö maksaa huomattavia palkkioita 20 henkilölle.

Kovimpia palkkioita nostavat yhtiön johtonelikko, eniten tienaa yhtiön toimitusjohtaja Pekka Perä 25 000 euron kuukausiansiollaan. Varatoimitusjohtaja Pekka Erkinheimolle, kehitysjohtaja Lassi Lammassaarelle ja tekninen johtaja Pertti Pekkala saavat kukin 10 000–12 000 euroa kuukaudessa.

Lisäksi yhtiön palkkalistoilla on 16 asiantuntijaa, jotka yrittävät kartoittaa Talvivaaralle uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Kauppalehden mukaan Talvivaarasta on jäljellä enää yhtiön noin 4,2 miljoonan euron kassavarat, joista palkkiot maksetaan. Tähän päälle tulevat vielä noin 14, miljoonaa euroa, jotka yhtiö sai myytyään omaisuutensa valtionyhtiö Terrafamelle.

Talvivaaran synkkää tilannetta puitiin Huomenta Suomen lähetyksessä huhtikuussa:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.