Mainos

Komissio vakuuttaa rahoitusmarkkinaveron laillisuutta

EU-komissio vakuuttaa, että yhdentoista jäsenmaan valmistelema rahoitusmarkkinavero on laillinen ja valmistelua voidaan jatkaa.

Verokomissaari Algirdas Semeta sanoi valtiovarainministerikokouksessa Vilnassa, että komissio on valmis antamaan jäsenmaille asiasta kaiken tarvittavan lisätiedon, jotta ne voivat varmistua asiasta.

– Komissio luottaa täysin veron laillisuuteen. Kiistämme, että se olisi vastoin EU:n perussopimuksia tai sisämarkkinoiden periaatteita, Semeta sanoi.

Veron laillisuus kyseenalaistettiin aiemmin tällä viikolla neuvoston eli jäsenmaiden lakiosaston raportissa. Sen arvioitiin vääristävän kilpailua, kun vain osa EU-maista olisi mukana.

Suomi ei ole mukana veroa valmistelleessa joukossa, sillä kokoomus torppasi demareiden haaveet porukkaan liittymisestä.

Rahoitusmarkkinaveroa olisi tarkoitus kerätä osake-, laina- ja johdannaiskaupoista. Se tuottaisi arvioiden mukaan jopa 35 miljardia euroa vuodessa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.