Mainos

Konkurssien määrä kääntyi laskuun

Viime vuonna pantiin vireille neljä prosenttia vähemmän konkursseja kuin vuotta aiemmin. Kaupan alan konkurssien määrä väheni autokaupan vedon ansiosta.

Konkurssien määrä kääntyi viime vuonna taas laskuun edellisvuoden hypähdyksen jälkeen, ilmenee Tilastokeskuksen julkistamasta konkurssitilastosta.

Konkurssit vähenivät rakentamisen, majoitus- ja ravitsemistoiminnan sekä kaupan päätoimialoilla. Viime vuonna pantiin vireille 2 769 konkurssia, mikä on neljä prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2002 konkurssien määrä nousi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1992. Eniten eli 13 prosenttia väheni rakennusalan konkurssien määrä verrattuna vuoteen 2002.

Kaupan alan konkurssien määrä supistui autokaupan hyvän vedon takia, sillä autokauppaan läheisesti liittyvien yritysten kuten korjaamoiden, huoltoliikkeiden ja polttoaineita myyvien yritysten konkurssit vähenivät.

Kaupan alalla pantiin vireille 81 konkurssia, mikä on 40 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sitä vastoin konkurssit lisääntyivät muun muassa teollisuudessa, kuljetus- ja varastointialalla, tietoliikenteessä sekä maa- ja metsätaloudessa.

Konkurssien takia uhanalaiseksi joutui viime vuoden aikana 11 000 työpaikkaa, mikä on prosentin vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana.

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemusten määrä kasvoi viime vuonna edellisvuodesta. Käräjäoikeuksiin jätettiin kaikkiaan 4 281 velkajärjestelyhakemusta, mikä on 1 479 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kymmenen vuotta sitten voimaantulleen lain jälkeen yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemuksia on tehty kaikkiaan 77 000. Tyypillisessä vahvistetussa maksuohjelmassa velkojen kokonaismäärä oli 69 000 euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.