Mainos

Konkurssipesä: Kevään sulamisvesistä tulee ongelma Talvivaarassa

Kevään sulamisvesistä koituu ongelma Talvivaaran kaivoksella, kertoo Talvivaara Sotkamon konkurssipesä. Sen arvion mukaan tämän vuoden juoksutuskiintiöt tulevat täyteen huhtikuun alkupuolella eikä kevään sulamisvesiä pystytä enää juoksuttamaan ulos kaivosalueelta. 

Konkurssipesä haluaa rakentaa liki 20 kilometriä pitkän purkuputken kaivosalueelta Nuasjärveen. Putki helpottaisi vesien hallintaa kaivosalueella.

Yhtiö toteaa vastineessaan, että kaivoksen vesienvarastokapasiteetti ei todennäköisesti riitä purkuputken valmistumiseen saakka.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) pitää parhaillaan katselmusta Sotkamossa Talvivaaran kaavailemasta jätevesien purkuputkesta. Paikalla olevan STT:n toimittajan mukaan Vuokatin urheiluopistossa katselmusta on seuraamassa satakunta henkeä.

Aviin jätettiin ennätysmäärä eli noin 500 asiaa koskevaa muistutusta ja mielipidettä. Niistä suurimmassa osassa vastustetaan purkuputkea.

Konkurssipesä on hakenut oikeutta aloittaa luvanmukainen toiminta mahdollisista valituksista huolimatta.

Avi antanee päätöksensä purkuputkesta huhtikuun loppuun mennessä.

Putki liki 20 kilometriä 

Konkurssipesä pitää kaavailtua purkuputkea välttämättömänä kaivoksen ympäristöuhkien torjumisessa. Sen mukaan purkuputki on tarpeellinen riippumatta siitä, saadaanko kaivoksen liiketoiminta myytyä vai joudutaanko kaivos ajamaan alas. 

Kaivosalueella on useita miljoonia kuutioita ylimääräistä vettä. Malmintuotannon keskeyttäminen on konkurssipesän mukaan vaikeuttanut vesien hallintaa.

Konkurssipesän mukaan purkuputkihanke ei vaaranna ihmisten terveyttä eikä estä Nuasjärven virkistyskäyttöä. Hanke ei myöskään estä Nuasjärven kalojen käyttämistä ravintona.

Konkurssipesä on jo aloittanut valmistelut purkuputken rakentamiseksi. Se on hankkinut osan purkuputken tarvitsemista maista omistukseensa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) voi mahdollisessa myönteisessä päätöksessään antaa käyttöluvan myös niille maanosuuksille, joiden omistukseen konkurssipesä ei ole päässyt sopimukseen maanomistajan kanssa.

Putkea pitkin johdettaisiin käsiteltyä jätevettä noin 7,5 miljoonaa kuutiota vuosina 2015-2017. Seuraavina vuosina vettä johdettaisiin vuosittain noin 5 miljoonaa kuutiota.

Sulfaattikuormitus olisi kolmena ensimmäisenä vuotena noin 30000 tonnia vuodessa ja sen jälkeen noin 10000 tonnia vuosittain.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.