Mainos

Konsulttiyhtiö Pöyry liittyi tulosvaroittajien joukkoon

Konsulttiyhtiö Pöyry on antanut tulosvaroituksen.

Yhtiön mukaan sen Venezuelassa erääntyneet myyntisaamiset on arvioitu uudelleen. Perintätoimet eivät ole edenneet odotetulla tavalla. Muun muassa Venezuelan poliittisen tilanteen vuoksi saamisten maksuaikataulu on yhtiön arvion mukaan epävarma, joten niiden koko arvo kirjataan alas.

Alaskirjauksen vuoksi yhtiö arvioi, että sen liikevoitto laskee tänä vuonna, kun vielä alkuvuodesta yhtiö uskoi, että vuoden liikevoitto nousee.  

Pöyryn huhti-kesäkuun tulos ennen veroja laski vuoden takaisesta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.