Mainos

Kreikka: IMF:n vetäytyminen ei estäisi velkasopua

Jos Kansainvälinen valuuttarahasto IMF vetäytyy Kreikka-neuvotteluista, se ei estä Kreikkaa saavuttamasta sopua muiden velkojien kanssa. Näin sanoo Kreikan valtiovarainministeri Gianis Varoufakis. Kreikan hallitus neuvottelee parhaillaan velkojiensa kanssa siitä, miten estettäisiin maan ajautuminen maksukyvyttömyyteen ja jopa euroeroon.

Saksalaislehti Frankfurter Allgemeine kertoi sunnuntaina, että IMF torjuu Kreikalle esitetyn sovintoehdotuksen. EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker olisi ollut valmis lykkäämään Kreikan 400 miljoonan euron eläkeleikkauksia, jos Kreikka säästäisi saman summan sotilasmenoistaan. Kreikka suostui ehdotukseen.

Nimettömät neuvottelulähteet kuitenkin kertovat, että IMF torppasi ehdotuksen. Komission neuvottelijoiden mukaan ratkaisun löytyminen Kreikka-neuvotteluissa on IMF:n päätöksen jälkeen epävarmaa.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.