Mainos

Kreikka-kokous päättyi ennen aikojaan: "Kelvoton ratkaisuehdotus"

Euroryhmän valtiovarainministerien kokous Kreikan ongelmista on taas kerran epäonnistunut ratkaisemaan kiistan Kreikan tukiohjelmasta. 

Kokous päättyi odotettua aikaisemmin. Ministerit ehtivät olla koolla Brysselissä vain neljä tuntia.  

Kreikan edustajat ilmoittivat, ettei euroryhmän ehdotus ole hyväksyttävissä. Kreikka ei halua jatkaa tukiohjelmaa, joka päättyy kuun lopussa.  

Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) sanoi kokouksen edellä, ettei Suomella ole valmiuksia neuvotella uudesta tukiohjelmasta Kreikalle. Rinteen mukaan Kreikan lainaneuvottelujen ratkaisu on nyt Kreikan käsissä. 

Rinteen mukaan euromaiden valtiovarainministerit kokoontuvat seuraavan kerran Brysseliin vasta, jos Kreikka suostuu pyytämään jatkoaikaa nykyiseen tukiohjelmaan.  

Myös EU-komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis totesi kokouksen jälkeen, että euromaiden ministerit ovat valmiita jatkamaan neuvotteluja Kreikan kanssa, jos ja kun se on valmis pyytämään jatkoa tukiohjelmalleen.  

Dombrovskis sanoi, että pallo on nyt Kreikalla, jonka tulee pyytää jatkoa. Kreikan uusi hallitus on toistuvasti kieltäytynyt tekemästä tätä.

Kreikan valtiovarainministeri Gianis Varoufakis on vakuuttunut, että euromaat löytävät sovun Kreikan rahoitustilanteeseen kahden vuorokauden kuluessa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.