Mainos

Kreikka-paketin hinta Suomelle varmistui: 10 miljoonaa vuodessa

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on tarkentanut Kreikan tukipäätöksen aiheuttamia kustannuksia Suomelle.

Urpilaisen mukaan ratkaisun vuoksi Suomelta jää saamatta 10 miljoonaa euroa korkotuloja vuodessa.

– Se keskeinen hinta tulee kahdenvälisten Kreikka-lainojen korkomarginaalien alentamisesta yhdellä prosenttiyksiköllä. Ja se tarkoittaa sitä, että Suomella jää noin 10 miljoonaa euroa vuodessa korkotuloja saamatta. Eli saamme vähemmän tuloja ja olemme valmiita luopumaan meille tulevasta tulosta kreikkalaisten hyväksi, Urpilainen toteaa.

Lisäksi Suomi voi menettää saatavia, kun Euroopan keskuspankki luopuu Kreikka-lainojen voitoista.

Urpilaisen ei kuitenkaan halua kommentoida, millaisesta summasta on kysymys. Julkisuudessa kertaerän on arvioitu olevan 100–200 miljoonaa euroa.

– Suomen Pankin osuus on 1,8 prosenttia eli riippuen sitten siitä kokonaissummasta.

Toissa yönä lukkoon lyödyssä päätöksessä Kreikan velkataakkaa päätettiin helpottaa yhteensä 40 miljardilla eurolla. Urpilaisen mukaan Kreikalla on tukipäätöksen jälkeen edellytykset selviytyä kriisistä.

– Nyt näyttää siltä, että jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin ei tämänkaltaisessa tilanteessa meidän pitäisi olla uudestaan.

Katso Mari Haaviston juttu (Seitsemän uutiset 28.11.2012)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.