Mainos

KRP tutkii Soneran puhelutietojen käytön

Keskusrikospoliisi on aloittanut tutkinnan teleyhtiö Soneran teletunnistustietojen mahdollisesta väärinkäytöstä.

Tutkintaa pyysi yhtiö itse viime viikolla, kun Helsingin Sanomat oli aiemmin kertonut Soneran tietoturvallisuusyksikön tutkineen yhtiön työntekijöiden ja joidenkin ulkopuolisten puheluita selvittäessään, kuka oli vuotanut medialle tietoja yhtiöstä vuosina 2000-2001.

Esitutkinnan aloittaminen merkitsee sitä, että poliisilla on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen. Apulaisosastopäällikkö Jari Liukku KRP:stä arvioi tänään, että tutkimuksiin menee kuukausia.

-Sitä on vaikea tässä vaiheessa arvioida, hän sanoi. Muuta sanottavaa hänellä ei ollut, vaan hän korosti tutkinnan lähteneen liikkeelle yhtiön pyynnöstä. Sonera on koko ajan tähdentänyt haluavansa selvittää väitteiden todenperäisyyden. Poliisitutkimusten jälkeen syyttäjä saa harkittavakseen, viedäänkö asia oikeuteen.

Viestintävirasto sai Soneran selvityksen

Teleyhtiöitä valvova Viestintävirasto sai Soneralta tänään uuden selvityksen siitä, miten yhtiö on varmistanut, että tietosuojalakia ja viraston antamia tietoturvallisuussääntöjä noudatetaan. Virasto ei ollut tyytyväinen yhtiön viime viikolla antamaan selvitykseen. Viraston tietoturvallisuusyksikön päällikkö Timo Lehtimäki kertoi, että nyt saadussa selvityksessä vastataan viraston esittämiin kysymyksiin. Virasto tarvitsee kuitenkin aikaa materiaalin läpikäyntiin ja ottaa asiaan kantaa aikaisintaan ensi viikolla. Hänen mukaansa poliisitutkinta ei vaikuta viraston selvityksiin, sillä kummallakin on oma roolinsa. Viraston tehtävänä on valvoa tietosuojalain ja muiden sääntöjen noudattamista teleyhtiöissä. Se voi määrätä korjaamaan mahdollisen virheellisen toiminnan.
Poliisi hakee syyllisiä, jos lakia on rikottu. -Meidän tutkimus jatkuu siihen saakka, kunnes olemme oman kantamme selvittäneet. Toki voi olla sellainen mahdollisuus, että päätämme oman tutkimuksemme vasta sitten, kun krp:ltä on saatu tietoa. Tällä hetkellä sellaista tarvetta ei ole näkyvissä, Lehtimäki sanoi. Teleyhtiöt keräävät puheluista tietoja laskutusta varten. Ne voivat käyttää näitä tietoja myös mahdollisten väärinkäytösten selvittämiseen, mutta muuten tietoja saavat vain poliisi ja viranomaiset.

(STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.