Mainos

Kuluttajat luottavat yhä kansantalouteen mutta eivät omaansa

Kuluttajien luottamus omaan talouteensa on pudonnut.

Tutkimuslaitos EPSI Ratingin mukaan kuluttajien luottamus tipahti loka-joulukuussa loppukesästä ja alkusyksystä, mutta vuoden takaisesta se on hieman jopa noussut.

Luottamus Suomen talouteen on ennallaan.

Pohjoismaisessa vertailussa suomalaisten usko kansantalouteen on ohittanut norjalaiset. Suomessa ja Norjassa luottamus talouteen on silti heikompi kuin Tanskassa ja Ruotsissa.

EPSI Rating mittaa neljä kertaa vuodessa kuluttajien luottamusta talouteen Suomessa ja kansainvälisesti.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.