Mainos

Kuluttajien ja yritysten luottamus talouteen alamäessä

Kuluttajien ja teollisuuden luottamus talouteen on heikentynyt.

Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien odotukset Suomen taloudesta ja erityisesti työttömyydestä ovat tässä kuussa synkemmät kuin kesäkuussa. Myös ihmisten näkemykset mahdollisuuksistaan säästää heikkenivät.

Luottamusindikaattori on tässä kuussa 5,0, kun kesäkuun luku oli 8,1.

Luottamus talouteen on tässä kuussa vahvempaa kuin vuotta aikaisemmin, mutta silti heikompaa kuin pitkällä ajalla keskimäärin.

Myös teollisuuden luottamus talouteen heikkeni heinäkuussa aavistuksen. Elinkeinoelämän keskusliiton luottamusindikaattorin mukaan tuotanto-odotukset ovat varovaiset. Vain palvelualalla luottamus koheni.

– Palvelualojen indikaattori parani hieman, kun myynnin odotetaan jatkavan loivassa kasvussa. Vähittäiskaupan yritysten luottamus heikkeni kuitenkin edelleen, kertoo johtava ekonomisti Penna Urrila EK:n tiedotteessa.

Myös rakentamisen luottamus pysyi heinäkuussa alamäessä. Tilauskanta on pienempi kuin normaalisti ja työntekijöiden määrän ennustetaan vähenevän.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.