Mainos

Kuluttajien luottamus vahvistui tammikuussa

Kuluttajien luottamus kääntyi Tilastokeskuksen perjantaina julkistaman luottamusindikaattorin mukaan varovaiseen nousuun tammikuussa. Kuluttajien odotukset yleisestä talouskehityksestä olivat kyselyn perusteella edelleen varsin synkät.

Odotuksia kuvaava saldoluku nousi 3,4 pisteeseen, kun se joulukuussa oli 0,4, kertoi Tilastokeskus. Odotukset olivat tuntuvasti heikompia kuin pitkällä ajalla keskimäärin. Kuluttajien näkemykset omasta taloudesta olivat huomattavasti valoisammat.

Elinkeinoelämän luottamus pysyi EK:n luottamusindikaattoreiden mukaan tammikuussa ennallaan. Suhdannekuva heikkeni syksyllä voimakkaasti. Muutaman viime kuukauden aikana lasku on kuitenkin tasaantunut, kertoi johtava ekonomisti Penna Urrila.

Teollisuuden luottamusindikaattori vahvistui tammikuussa aavistuksen ja rakentamisen luottamusindikaattori toipui pitkän aikavälin keskitasolle. Vähittäiskaupan luottamus vahvistui hieman pitkän aikavälin keskiarvoa vankemmaksi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.