Mainos

Kuluttajien luottamus talouteen vahvistui

Kuluttajien luottamus talouteen on vahvistunut joulukuussa, kertoo Tilastokeskus.

Luottamuslukema oli vahvempi kuin viime marraskuussa ja viime vuoden joulukuussa.

Luottamus on kuitenkin edelleen heikompi kuin pitkällä ajalla keskimäärin.

Kuluttajien arvio omista säästämismahdollisuuksista parani, muut osatekijät pysyivät suunnilleen ennallaan.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n luottamusindikaattorin mukaan yritysten näkemykset talouskehityksestä ovat joulukuussa pysyneet vaisuina. Teollisuuden lukema pysyi samana kuin marraskuussa.

Palveluissa, rakentamisessa ja vähittäiskaupassa luottamus parani. Kaikilla sektoreilla luottamus on kuitenkin edelleen alle pitkän aikavälin keskiarvon.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.