Mainos

Kuluttajien usko talouteen vajosi

Kuluttajien luottamus Suomen talouteen romahti toukokuussa jopa pitkän ajan keskiarvoa heikommaksi. Sen sijaan odotukset omasta taloudesta paranivat huhtikuuhun verrattuna.

Tilastokeskuksen mukaan kolmannes kuluttajista uskoo, että Suomen talous paranee seuraavan vuoden aikana. Neljännes kuluttajista pelkää, että Suomen talous huononee.

Myönteisiin talousnäkymiin uskovien kuluttajien määrä on laskenut ja heikkoihin näkymiin uskovien määrä lisääntynyt huhtikuuhun verrattuna.

Kestotavaroiden ostamista piti kannattavana vain 38 prosenttia, kun vielä huhtikuussa tätä mieltä oli 45 prosenttia.

Tilastokeskuksen mukaan yllättävän monet kotitaloudet silti suunnittelivat käyttävänsä rahaa esimerkiksi asunnon korjauksiin, sisustukseen tai harrastusvälineiden ja kodintekniikan hankintaan seuraavan kuuden kuukauden aikana.

Auton ostoa vuoden sisällä kaavaili lähes viidennes kotitalouksista.

Kotitalouksista 64 prosentilla oli jäänyt rahaa säästöön ja 78 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.