Mainos

Kuntien Asuntoluotto myönsi lainoja lähes kahdella miljardilla markalla

Kuntien Asuntoluotolle viime vuosi oli menestys. Kuusi vuotta toiminut yhtiö myönsi viime vuonna lainoja ennätykselliset 332,6 miljoonaa euroa eli 1,98 miljardia markkaa. Summa on yli miljardi markkaa edellisvuotta enemmän. Yhtiön koko lainakanta oli vuoden lopussa 992,9 miljoonaa euroa eli noin 5,9 miljardia markkaa.

Yhtiön toimitusjohtajan Pekka Averion mukaan vahvan kasvun taustalla oli keskittyminen voimakkaassa kasvussa olleen asuntotuotannon rahoitukseen. Alhainen korkotaso kannusti kuntia etenkin vapaarahoitteeseen rakentamiseen ja peruskorjaukseen, joka Averion mukaan vahvisti yhtiön markkina-asemaa. Kuluvana vuonna yhtiön antolainaus tulee Averion mukaan jäämään noin puoleen viime vuotisesta. Taustalla on valmistumassa oleva hallituksen asuntopoliittinen strategia, jota kunnat ovat jääneet odottamaan.

Selvitysmies Peter Fredrikssonin johdolla strategiaa pohtineen työryhmän ehdotukset ovat parasta aikaa lausuntokierroksella, ja ehdotukset tulevat hallituksen käsittelyyn keväällä. Averion mukaan Kuntien Asuntoluoton kannalta keskeisiä asioita strategiassa ovat nykyisen arava- ja korkotukijärjestelmän kehittäminen sekä uusi valtion ja kuntien takausjärjestelmä vapaarahoitteisen vuokra- ja asumisoikeustuotannolle. Ehdotuksen mukaan takaukset jakautuisivat tasan valtion ja kuntien kesken.

1,5 miljardin eurolaina


Yhtiö onnistui viime vuonna myös hyvin kansainvälisessä varainhankinnassa. Keväällä yhtiö laski liikkeeseen historiansa suurimman ja euromääräisen joukkolainan. 250 miljoonan euron eli 1,5 miljardin markan laina markkinoitiin pääasiassa Saksan, Ranskan ja Benelux-maiden markkinoille. Yhtiö korotti myös jo aiemmin aloitettua EMTN-ohjelmaa noin kaksinkertaiseksi eli 1,5 miljardiin euroon. Saamalla ohjelma listattiin Pariisin pörssiin. Ohjelmalla rahoitetaan lähes 95 prosenttia yhtiön koko varainhankinnasta. Valtaosa eli 65,8 prosenttia varainhankinnasta tapahtuu euroina.

Kuluvana vuonna varainhankinnan volyymi tulee Averion mukaan olemaan 400-500 miljoonaa euroa eli 2,5-3 miljardia markkaa. Kuntien Asuntoluoton lainakannasta 63,2 prosenttia kohdistui uustuotannon korkotukilainoihin. Uusiin vapaarahoitteisiin asuntoihin lainoista kohdistui 1,7 prosenttia ja peruskorjaukseen 4,8 prosenttia. Averion mukaan Kuntien Asuntoluoton markkina-osuutta on hankala laskea. Hän arvioi kuitenkin yhtiön markkina-osuuden koko sosiaalisen asuntotuotannon rahoituksesta olevan 10-20 prosenttia. Kuntien Asuntoluoton tase oli vuoden lopussa 1,27 miljardia euroa eli 7,5 miljardia markkaa. Yhtiön vakavaraisuus oli 114,1 prosenttia.

Liikevoittoa yhtiölle kertyi viime vuodelta 2,4 miljoonaa euroa eli 14,1 miljoonaa markkaa. Kuntien Asuntoluoton osakaskunnat muodostavat 257 kuntaa eli noin 90 prosenttia Suomen kunnista. Yhtiö tarjoaa asuntorahoitusta kunnille ja kuntien hallitsemille yhteisöille ja yleishyödyllisille yhteisöille.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.