Mainos

Kvaerner Masa-Yards varoitti uusista lomautuksista

Kvaerner Masa-Yardsin työntekijöille on tulossa lisää lomauksia vuodenvaihteen jälkeen, ellei uusia tilauksia ilmaannu.Tällä haavaa yli 40 yhtiön työntekijää on lomautettuna ja vuoden alussa määrä nousee useisiin satoihin, jos uusia töitä ei tule.

Norjalais-brittiläisen Kvaerner-konsernin omistuksessa olevan Masa-Yardsin liikevoitto pieneni hieman vuoden kolmannella neljänneksellä kevääseen verrattuna. Viestintäpäällikkö Henrik Segercrantzin mukaan yhtiö kirjasi kolmannelle neljännekselle varauksen, jolla yhtiö varautuu alentuvaan tuotantomäärään. Varaus, jonka suuruutta yhtiö ei kerro, alensi osaltaan liikevoittoa. Koko alkuvuonna Kvaerner Masa-Yardsin liikevoitto oli 501 miljoonaa Norjan kruunua, noin 66 miljoonaa euroa. Voitto on yli kaksinkertainen edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Masa-Yardsin toimitusjohtajan Jorma Elorannan mukaan lainvanrakennusalan markkinatilanne on yhä vaikea. Masa-Yards markkinoi nyt ristelilyalusten lisäksi matkustajalauttoja, jäänsärkijöitä ja muita erikoisaluksia. Yhtiöllä on esisopimus norjalaisen Color Linen kanssa risteilylautan toimittamisesta. Kauppa on auki rahoituksen takia. Masa-Yards toivoo kaupan toteutuvan joulukuussa. Aluksen arvo on noin 300 miljoonaa euroa. Jos yhtiö saa uusia tilauksia, lomausuhka tietysti pienenee. Masan palveluksessa on noin 4600 ihmistä.
Masa-Yardsin emoyhtiö Kvaerner paransi liikevoittoaan alkuvuonna. Tammi-syyskuussa konsernin liikevoitto koko alkuvuonna oli 429 miljoonaa Norjan kruunua eli noin 56 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin vastaava luku oli noin 328 miljoonaa euroa miinuksella. Konsernin tulos rahoistuserien jälkeen oli tammi-syyskuussa 94 miljoonaa euroa voitolla ja vuosi sitten 537 miljoonaa euroa miinuksella.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.