Mainos

Kysely: Asiakkaiden tyytyväisyys Nordeaan romahti, pienet pankit menestyivät – "Huolenpito korostuu"

Asiakkaiden tyytyväisyys Nordeaan on pudonnut merkittävästi viime vuodesta. Tutkimusyhtiö Epsi Ratingin pankkikyselyssä pienimmät pankkiryhmät saivat parhaat arvosanat, sillä asiakkaat arvostavat paikallisuutta ja läheisyyttä.

Nordean maine kärsi kolhuja viime keväänä, kun pankin kytkökset Panaman veroparatiisiin paljastuivat.

Nordean johtajat joutuivat keväällä selittelemään pankin yhteyksiä veroparatiiseihin, kun Panama-paperit vuotivat julkisuuteen. Kohun keskellä esimerkiksi SDP ja Perussuomalaiset siirsivät tilinsä pois Nordeasta.

Epsi Finlandin toimitusjohtaja Tarja Ilvonen sanoo, että pankin maine kärsi myös yksityisasiakkaiden silmissä.

– Asiakkaiden odotukset Nordeaa kohtaan ovat selvästi laskeneet ja asiakasuskollisuus vielä enemmän. Eli kyllä se nyt näyttää, että tästä on kysymys.

Nordea: "Töitä tehdään"

Epsin kyselyssä tyytyväisimpiä ovat pienempien pankkien asiakkaat. Listan kärjessä ovat paikalliset osuuspankit, Säästöpankki ja Handelsbanken.

Keskiarvon alapuolelle ovat valahtaneet kansainväliset pankit Danske ja Nordea – varsinkin tyytyväisyys Nordeaan on tippunut rajusti.

– Kyllä hyvä huolenpito korostuu tässä kyselyssä selkeästi. Asiakkaat kokevat tärkeänä sen läheisyyden. Sen, että on helppo hoitaa asioita yhdessä ja on luottamusta pankkia kohtaan, Ilvonen sanoo.

Nordea kommentoi tylyjä tuloksia lyhyellä viestillä: "Pankki tekee joka päivä töitä tilanteen parantamiseksi".

Yritysasiakkaat antavat enemmän anteeksi: siellä tyytyväisyys Nordeaan on jopa hieman parantunut viime vuodesta.

Tyytyväisimpiä yritysasiakkaat ovat kuitenkin selkeästi OP Ryhmään.

"Nimenomaan nämä selkkaukset"

Asiakkailta tulee kipakkaa palautetta. Esimerkiksi Helena Mustala on harkinnut pankinvaihtoa, mutta mies on ollut Nordean asiakas vuosikymmeniä ja vaihtaminen on jäänyt.

– Nimenomaan nämä selkkaukset näissä tietyissä maissa, hän tarkentaa taustoja.

Anja Karinsalo puolestaan sanoo, että Nordean konttoreita voisi olla enemmän.

– Minä kyllä pärjään, mutta vanhemmat ihmiset, heillä on kyllä vaikeaa.

Häntä Nordean mainekohu ei hetkauta.

– Jokaisella pankilla on omansa. Deutschella tänä päivänä, Karinsalo kuittaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.