Mainos

Lääkevalmistaja Orion nostaa tulosnäkymiään

Lääkeyhtiö Orion paransi torstaina arviotaan kuluvan vuoden näkymistä ja teki kovan nousun Helsingin pörssissä.

Orionin osakkeet nousivat yli 10 prosenttia. Vaihdetumpi B-osake päätyi historiansa korkeimmalle tasolle reiluun 35 euroon.

Yhtiö arvioi kuluvan vuoden liikevaihdon olevan samalla tasolla kuin viime vuonna, 1015 miljoonaa euroa, ja liikevoiton ylittävän 260 miljoonaa euroa.

Yhtiö päätyi parantamaan koko vuoden näkymiään hyvin sujuneen alkuvuoden perusteella.

Aikaisemmin yritys arvioi kuluvan vuoden liikevaihdon jäävän viimevuotisesta ja liikevoiton olevan vain 230 miljoonaa euroa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.