Mainos

Laihdutustuotteiden markkinat kasvussa

Laihdutustuotteiden bisneksessä vallitsee kumma yhtälö: laihdutus- ja kevyttuotteiden markkinat ovat kasvussa ja siitä huolimatta ihmisten paino nousee. Yksinomaan Euroopan unionin alueella laihdutustuotteilla tehdään niin paljon kauppaa, että vastaavalla summalla Marokon kaltainen maa pyörittää koko talouttaan.

Euroopan laihdutustuotteiden markkinoiden arvo on noin 100 miljardia euroa ja lähivuosien aikana markkina kasvaa vajaan parin prosentin vuosivauhtia. Tasaista kasvua pitää yllä ihmisten tarve aloittaa laihdutuskuuri toisensa perään, sillä pysyviin tuloksiin pääsee vain aniharva.

Markkinatutkimuslaitos Datamonitor arvioi, että vuosittain 231 miljoonaa EU-kansalaista ryhtyy pudottamaan painoaan, mutta vain alle neljä miljoonaa onnistuu pitämään sutjakan olemuksensa yli vuoden ajan.

Euroopan laihdutustuotteiden markkinoita hallitsee euroalueen suurin kansantalous, Saksa. Siellä oluen ja makkaroiden ohella kansalaiset upottivat viime vuonna laihdutustuotteisiin lähes 20 miljardia euroa. Kalaan ja rasvaisiin perunoihin mieltyneet britit popsivat laihdutustuotteita 15,6 miljardin euron arvosta ja kulinarismistaan kuuluisat ranskalaiset ja italialaiset keskimäärin 14 miljardilla eurolla.

Tutkimuslaitoksen mukaan kuluttajien epärealistiset odotukset selittävät mittavan kuilun, joka jää laihdutustuotteisiin käytetyn rahamäärän ja epäonnistuneiden tulosten välille. Vaikka kuluttajat poimivatkin ostoskoriinsa rasvatonta maitoa, täysjyväleipää ja kummallisen makuista kevytsuklaata, varsinaisten laihdutustuotteitakin myynti on tasaisessa kasvussa. Lähimmän viiden vuoden aikana markkinoiden odotetaan lihovan vuosittain 1,7 prosenttia.

Datamonitorin analyytikko Lawrence Gould sanoo, ettei laihdutustuotevalmistajien ongelma ole tuotteiden myynti, sillä niitähän on tyrkyllä jokaisen supermarketin ja terveyskaupan hyllyillä. Gould painottaa, että niin tuottajien kuin vähittäiskaupankin pitäisi kouluttaa kuluttajia muuttamaan elämäntapaansa. Tuloksia ei synny, jos vain muutaman kuukauden ajan popsii laihdutusvalmisteita.

-Laihdutustuotteiden markkinoiden kasvu voisi olla vielä suurempaa, kun kuluttajien luottamus tuotteita kohtaan lisääntyy heidän päästyään parempiin tuloksiin, Gould sanoo.

Hän huomauttaa lisäksi, että laihdutustuotteiden katteet ovat varsin korkeat. Hyväksi koettu tapa onnistua laihduttamisessaan on tietenkin syödä vähemmän ja liikkua enemmän, minkä lisäksi myös rahaa säästyy.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.