Mainos

Lännen Media: EU:n ja Kanadan vapaakauppasopimus voi vielä kohdata vastustusta

EU:n ja Kanadan välinen tuore vapaakauppasopimus (Ceta) voi kohdata vielä vastustusta, kertoo Lännen Media. Näin arvioivat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) ja Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden akatemiaprofessori Martti Koskenniemi.

Mykkänen sanoo, että on olemassa riski, että jossakin jäsenmaassa tai niiden osaparlamentissa tulee uusi pysähtyminen, jolloin pahimmillaan osa sopimuksesta juuttuu pitkäksikin aikaa. Näin arvioi myös Koskenniemi.

Ministerin mukaan on kuitenkin suhteellisen varmaa, että sopimuksen väliaikainen soveltaminen alkaa ensi talvena, koska siihen tarvitaan enää Euroopan parlamentin hyväksyntä.

Pitkään neuvoteltu vapaakauppasopimus allekirjoitettiin viime viikolla Brysselissä. Sopimus uhkasi kaatua Belgian Vallonian alueen vastustukseen.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.