Mainos

Lännen Media: Keskituloisen ostovoima heikentynyt 160 euroa

Keskituloisen ostovoima on heikentynyt vaalikauden aikana 160 euroa vuodessa, kertoo 12 maakuntalehden Lännen Media.

Laskelmat teki Veronmaksajain Keskusliitto. Ostovoiman heikkenemisen taustalla ovat verotus ja yleinen hintojen nousu, jotka ovat olleet suurempia kuin palkankorotukset.

Veronmaksajain Keskusliiton laskelmien mukaan hallitus on päästänyt köyhät rikkaita vähemmällä, sillä rikkaiden ostovoimaa on leikattu enemmän kuin pienituloisten.

Lännen Median kysyi puolueilta tulevista veronkorotuksista. Vain kokoomus sanoi suoraan haluavansa keventää verotusta. Muut pitäisivät verotuksen nykyisellä tasolla, jotta hyvinvointivaltion palveluita ei tarvitsisi leikata.

Yksikään puolue ei kiristäisi ansiotulojen verotusta. Lähes kaikki ovat valmiita kiristämään edelleen ympäristö- ja terveyssyillä perusteltuja kulutusveroja.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.