Mainos

Länsimetro tiesi uuden toimitusjohtajan tappiohistoriasta

Länsimetrossa tiedettiin uuden toimitusjohtajan Ville Saksin historiasta VR Trackissa. Saksi jätti taakseen yhtiössä merkittävät tappiot toimitusjohtajakaudellaan.

VR:n tytäryhtiö teki Saksin kaudella vuonna 2014 Ruotsissa kunnossapitosopimuksen, joka alkoi tuottaa miljoonaluokan tappioita.

Yli 70 miljoonan euron sopimuksen piti jatkua vuoteen 2019, joten VR ei päässyt siitä eroon kuin maksamalla. Yhtiö ei ole kertonut, kuinka kalliiksi sopimuksen purkaminen tulee. Lokakuun lopun tiedotteessaan VR ilmoitti, että "Ruotsin liiketoiminta on ollut tappiollista johtuen pääasiassa yhden kunnossapitoprojektin haasteista. Ruotsin koko vuoden tulos jää merkittävästi tappiolliseksi".  

Saksi irtisanoutui VR Trackista syyskuussa, ja Länsimetron johtoon hänet palkattiin aiemmin tällä viikolla.   

Länsimetron hallituksen puheenjohtajan Olli Isotalon mukaan Saksin tausta VR Trackissa oli hallituksen tiedossa. Samoin tiedettiin VR Trackin rataverkon vaihteiden kunnossapidossa havaituista puutteista Kouvolan alueella.  

– Ei se ollut yllätys. Saksi selitti meille näitä jo mediassa olleita aiheita siinä laajuudessa, kun pystyi edellisen työnantajansa asioita selittämään, Isotalo kertoo.  

Länsimetron toteutusaikataulua ja kustannusarviota on nostettu moneen kertaan. Isotalon mukaan Saksin tulokset VR Trackissa eivät olleet este hänen rekrytoimiselleen.  

– Me olemme tyytyväisiä, että yhtiöön on saatu uusi hyvä johtaja. Nyt arvioimme, miten hän menestyy metron johtajana.  

Saksi: Ei skismaa

STT:n tietojen mukaan Saksin VR Trackista lähdön taustalla olivat liiketoiminnan tappiot Ruotsissa. Eropäätökseen vaikuttivat myös yhtiöt rataverkon vaihteiden kunnossapidossa havaitut puutteet.   

Saksi kertoo STT:lle ettei häntä painostettu irtisanoutumaan yhtiöstä eikä lähtöön liittynyt erimielisyyksiä.  

– Ei tässä ollut mitään skismaa. Päätös lähteä oli oma, Saksi sanoo.  

Hän ei ota kantaa siihen, olisiko voinut vielä jäädä töihin VR Trackiin.  

– Se on tarpeetonta jossittelua.  

VR Trackin tappioista kertoi aiemmin Yle.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.