Mainos

Lapin matkailu on nyt ennätyshalpaa

Taloudellinen taantuma on aiheuttanut sen, että esimerkiksi Levin vapaa-ajankeskukseen pääsee tänä keväänä halvemmalla kuin vuosikausiin.

- Meillä on 20 prosentilla alennettuja majoituspaketteja myynnissä maalis-, huhtikuulle. Myös yrityksille on olemassa tarjouksia. Samaan aikaan lentotarjontaa on enemmän kuin koskaan. Ja kun on tarjontaa, yleensä hinnat tulevat alas. Tarjoukset kannattaa käyttää hyväkseen, Levin matkailun toimitusjohtaja Jussi Töyrylä sanoo.

Alennetut hinnat johtuvat siitä, että maaliskuussa Kittilän matkailukeitaassa näyttää tulevan hieman hiljaisempi kuukausi.

- Pitää paikkansa. Maaliskuussa meille voi tulla 10-15 prosentin pudotus kävijämäärissä vuoden takaiseen verrattuna. Firmat vähentävät rahankäyttöään, eikä sille mahda mitään, jatkaa Töyrylä.

Maaliskuu on ensimmäinen kuukausi, missä taantuma näkyy Levin luvuissa.

- Tammikuun loppuun mennessä matkustajien määrä lisääntyi meillä noin viidellä prosentilla vuotta aikaisempaan verrattuna. Helmikuun loppuun asti kaikki oli hyvin. Maaliskuussa siis hieman hiljenee, mutta varausten perusteella huhtikuu on taas ihan normaali, Töyrylä valottaa.

Rakentaminen jatkuu

Levillä on yhä kova laajeneminen käynnissä. Holiday Club rakentaa Sirkan kylän sydämeen huoneistohotellia, uuden Sokos Hotellin viereen. Koutalaen hotelliin tulee 170 huonetta Levi Summit Kongressikeskuksen yhteyteen. YIT Chalet -projekti alkaa Koutalaen hotellin viereen, ja perinteisen Hotelli Levitunturin kylpylän hulppeasta laajennuksesta tehdään päätös aivan lähiaikoina.

- Paljon täällä tapahtuu, vaikka ajat ovatkin kovat. Hommat jatkuvat, Töyrylä sanoo.

Levillä on majoituspaikkoja tällä hetkellä noin 24 000.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.