Mainos

Lehti: STX:n emoyhtiölle hätälainaa yli 400 miljoonaa

Telakkayhtiö STX Finlandin korealainen emoyhtiö saa pankeilta hätälainaa yli 400 miljoonaa euroa, uutisoi The Korea Herald -lehti.

Korealaisen päävelkojan edustaja kertoo lehdelle, että neljännes hätälainasta on jo maksettu STX:lle. Edustajan mukaan yhtiö saa loput lainasta ensi perjantaihin mennessä.

Emoyhtiön hätälainasta saattaa olla apua STX:n Turun ja Rauman telakoiden rahoitusahdinkoon. Suomessa lainasta uutisoi ensin Turun Sanomat.

STX:n Suomen-telakoiden toiminnan on pelätty jopa keskeytyvän rahoitusongelmien vuoksi.

STX Finlandin emoyhtiöstä vakuutettiin viime viikolla Turun Sanomille, että Turun ja Rauman telakat ovat turvassa.

– Turun ja Rauman telakoita ei missään tapauksessa lopeteta eikä töitä niissä keskeytetä, sanoi emoyhtiö STX Offshore and Shipbuilding -yhtiön talousjohtaja Ho Nam Yi lehdessä.

Talousjohtaja korosti tuolloin Turun Sanomien mukaan, että Suomen-telakoiden rahoitus tehtäisiin pian. Rahoituksen suuruutta tai ajankohtaa hän ei kuitenkaan kertonut.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.