Mainos

Leipä- ja rehuviljan hehtaarialat selvässä kasvussa

Leipä- ja rehuviljojen viljelymäärät ovat selvässä kasvussa. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen ennakkoarvion mukaan etenkin leipäviljan viljelyn hehtaariala on nousemassa vuosikymmenen ennätyslukemaan.

Tietopalvelukeskus arvioi, että leipäviljan viljelyala on tänä vuonna 200 000 hehtaaria. Nousua on reilut 30 000 hehtaaria, mikä korvannee myös kuivan kevään satomenetyksiä. Eniten vilja-alaa nostaa kevätvehnän kylvöalan kasvu lähes 29 prosentilla. Rukiin ala nousee vain noin kymmenen prosenttia, ja syysvehnän taas vähenee lähes viidenneksen. Rehupuolella seitsemän prosentin kasvussa on kauran viljelymäärä, mutta ohraa pelloilta löytyy hieman vähemmän. Näin kaikkien viljojen yhteenlaskettu ala nousee edellisvuodesta 47 000 hehtaaria 1,2 miljoonaan hehtaariin.

Sokerijuurikasta vähemmän

Myös nurmikasvien sekä perunan ja sokerijuurikkaan hehtaarimäärät ovat pienenemässä. Nurmikasveja kasvaa 645 000 hehtaarilla, mikä on noin kolme prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Peruna-ala hupenee noin viisi prosenttia vuotta aiemmasta ja sokerijuurikasala noin kuusi prosenttia. Kesannolla pidetään arviolta 208 000 peltohehtaaria, mikä on kolme prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Yhteenlaskettu viljelty peltoala nousee tänä vuonna yli kahden miljoonan hehtaarin, mikä on noin 19 000 hehtaaria enemmän kuin viime vuonna. Viljojen, nurmikasvien, perunan ja sokerijuurikkaan lisäksi lukemaan sisältyvät öljykasvit, herne, puutarhakasvit ja muut kasvit. Tietopalvelukeskuksen pellonkäytön ennakkoarvio perustuu 2500 tilan otokseen. Arviossa on otettu huomioon myös viljelijöiden tukihakemuslomakkeiden tiedot.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.