Mainos

Lentolippujen hinnoissa nousupaineita

Kuva:stock.xchng

Kotitalouksien varovaisuus rahankäytössä vaikeuttaa Euroopan lentoyhtiöiden taloutta.

Kun matkustajamäärät laskevat, lentoyhtiöiden kustannukset kutakin matkustajaa kohti nousevat. Tämä saattaa johtaa lentolippujen hinnankorotuksiin siitäkin huolimatta, että lentopetroolin hinta on laskenut.

- Niin kauan kun markkinoilla on edelleen paljon kapasiteettia, hinnat eivät voi nousta paljon. Mutta kaikki yhtiöt varmaan yrittävät nostaa hintoja jonkin verran, arvioi Easyjetin viestintäjohtaja Oliver Aust.

Kun vuosi sitten lentoyhtiöt pitivät suurimpina uhkina öljyn hintaa ja ilmastomuutosta, nyt lama on niiden suurin vihollinen.

Kun ihmiset huolehtivat työpaikoistaan, matkustusinto laimenee. Synkkä taloustilanne saattaakin koitua joidenkin eurooppalaisten lentoyhtiöiden kohtaloksi. Viime vuonna esimerkiksi italialainen Air Italia olisi kaatunut ilman valtioon väliin tuloa.

- Tänä vuonna koko euroalue on lamassa ja lentojen kysyntä laskee. Haaste on erilainen kuin viime vuonna, mutta merkittävä. Me ennustamme, että tänä vuonna enemmän lentoyhtiöitä menee nurin, Aust ennakoi.

Toistaiseksi taloudellinen tilanne ei ole pudottanut radikaalisti lentoyhtiöiden matkustajamääriä. Matkustajat ovat kuitenkin entistä hintatietoisempia ja tästä ovat hyötyneet etenkin halpalentoyhtiöt, kuten Easyjet ja Ryanair. Molemmat yhtiöt lennättävät esimerkiksi matkustajia Suomen ja Britannian välillä puolta halvemmalla kuin perinteiset lentoyhtiöt.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.