Mainos

Liikanen: Euromaiden auttaminen pienempi paha

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen pudotti iloiset uutiset kuin liukuhinalta: talouskasvu nopeutuu tänä vuonna lähes neljään prosenttiin ja työttömyyden kutistuminen jatkuu. Siihen ne hyvät uutiset sitten loppuivatkin.

Talouskasvu ruokkii hintojen nousua - inflaatio kiihtyy tänä vuonna yli 3 prosenttiin. Maailmalla on paljon epävarmuutta: Japanin tsunami ja Libyan sota saivat seuraa Portugalista, jonka avunpyyntö euromaille näyttäisi olevan vain ajan kysymys.

— Poliittinen tilanne on Portugalissa vaikea, mutta talouden fatkat eivät muutu. Tavalla tai toisella Portugali joutuu tämän asian käymään läpi, Liikanen sanoo.

EU-maiden tukeminen ei ole kuitenkaan helppo puheenaihe vaalien alla. Se alkaa repiä jo saman puolueen ministereitäkin — esimerkiksi Hjalliksen Kanssa ohjelmassa tänä iltana esiintyvä Paavo Väyrynen lopettaisi avustamisen.

— Minun kantani on, että alunperin olisi ollut viisainta Kreikankin kohdalla mennä velkasaneeraukseen. Enkä enää Portugalia lähtisi tukemaan, Väyrynen sanoo.

Erkkii Liikasen mielestä Euroopan reunamaiden auttaminen on kuitenkin pienempi paha kuin niiden päästäminen nurin - hän käyttää esimerkkinä Suomen Pankin laskelmaa, että parin vuoden takaisesta talouskriisistä koitui Suomelle kymmenien miljardien menetykset.

Katso Markus Pirttijoen juttu (Kymmenen uutiset 24.3.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.