Mainos

Liikanen: Velkaantuminen kestämättömällä uralla

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasen mukaan julkisen talouden velkaantuminen on euroalueella ja myös Suomessa kestämättömällä uralla.

Hänen mukaansa velkaantumisen taittamiseksi tarvitaan uskottava strategia, jotta se saadaan vakaantumaan ennen kuin julkinen talous kohtaa ikääntymisen vaikutukset.

Kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden toimintakyky on parantunut merkittävästi tämän vuoden aikana. Liikanen arvioi Suomen Pankin tiedotustilaisuudessa, että merkittävimmät rahoitussektoriin kohdistuvat riskit ovat taantuman pitkittyminen ja liiallinen riippuvuus hallitusten ja keskuspankkien tukitoimista.

Katso Jussi Kärjen juttu

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.