Mainos

Liinos paransi selvästi

Liinos paransi selvästi tulostaan, mutta pienensi tulosodotustaan loppuvuodeksi.

Liinos-konsernin liikevoitto toisella vuosineljänneksellä oli 0,6 miljoonaa euroa eli 18,0 prosenttia liikevaihdosta. Viime vuonna samaan aikaan yhtiö teki tappiota 0,2 miljoonaa euroa. Saatujen tilausten arvo toisella vuosineljänneksellä kasvoi 138 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan.

Liinoksen liikevoitto toisella neljänneksellä ilman good-will poistoja oli 0,8 miljoonaa euroa eli 23 prosenttia liikevaihdosta (vuosi sitten tappiota 0,1 miljoonaa euroa.

Liinos-konsernin liikevaihto toisella vuosineljänneksellä oli 3,5 miljoonaa euroa, kasvua 22,3 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan aikaan (2,9 miljoonaa euroa). Koko vuoden liikevaihdon kasvuksi yhtiö arvioi 10-15 prosenttia. Aiempi arvio kasvuksi oli 25-30 prosenttia.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.