Mainos

Linja-autoliitto: Tukileikkaukset tuhoisia

Linja-autoliiton mukaan valtion ensi vuoden budjettiin kaavaillut tukileikkaukset ovat viemässä pohjan joukkoliikenteen kehitystyöltä. Valtiovarainministeriön säästötavoite iskee ensisijaisesti harvaan asuttujen alueiden ostoliikenteeseen ja tuhoaa monilta paikkakunnilta viimeisetkin joukkoliikenneyhteydet.

Valtiovarainministeriötä ryöpytettiin rajusti Linja-autoliiton liittokokouksessa Jyväskylässä. Liiton tietojen mukaan ministeriö on asettanut viiden miljoonan euron säästötavoitteen nykyisiin joukkoliikennemäärärahoihin.

Linja-autoliiton toimitusjohtaja Heikki Kääriäinen tähdentää, että Suomi tukee joukkoliikennettä EU-maista vähiten. Meillä julkinen tuki on vain 17 prosenttia alan liikevaihdosta, kun se Keski-Euroopan maissa on noin 50 prosenttia ja Etelä-Euroopan maissa jopa yli 80 prosenttia.

Ympäristön, energiansäästön ja liikenneturvallisuuden kannalta olisi Suomessakin järkevää suosia joukkoliikennettä. Kääriäisen mukaan ostettavan liikenteen määrää joudutaan karsimaan, jos valtion ensi vuoden budjettiin ei saada joukkoliikenteelle lisärahoitusta.

- Esimerkiksi Pohjois- ja Itä-Suomessa suuri osa taajamien välisistä yhteyksistä on ostoliikenteen varassa. Tämän rakenteen purkaminen olisi alueellisesti ja sosiaalisesti epätasa-arvoista ja johtaisi yhteiskunnan kustannusten nousuun mm. Kelan korvaamissa kuljetuksissa ja koulukuljetuksissa, Kääriäinen varoittaa.

Esimerkiksi Lapissa käytännössä lähes kaikkien nykyisten ostosopimusten voimassaolo päättyy tämän vuoden lopussa. Leikkausten toteuttaminen ostosopimusten päättymisjärjestyksessä pysäyttäisi monelta alueelta joukkoliikenteen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.