Mainos

Lomaväki virtaa Lappiin - raha ei

Vaikka tuhannet pääsiäislomalaiset kansoittavat jälleen Lapin tuntureiden hiihtokeskukset, eivät alueen yrittäjien kassat täyty euroista samaa tahtia.

- Se ongelma näissä Lapin hiihtokeskuksissa on vieläkin, että väkeä kyllä riittää tuntureissa, mutta rahaa käytetään huomattavasti maltillisemmin kuin muutama vuosi sitten, arvioi toimitusjohtaja Jussi Töyrylä Levin Matkailusta.

Rahan pihistelystä kärsivät erityisesti ravintolat sekä ohjelmapalveluiden kuten erilaisten safareiden järjestäjät.

- Tämän alan yrittäjät ovat pystyneet kuitenkin joustamaan esimerkiksi ulkopuolisten työntekijöiden määrän vähentämisellä niin, että konkursseja ei ole ainakaan toistaiseksi Levillä syntynyt.

Suurelle osalle lomailijoista riittääkin nyt perinteinen Lapin matkailu - rinteet, ladut ja mökissä itse kokattu ruoka.

- Sekä aamupala ja illallinen nautitaan yleensä täällä mökillä. Lounas saatetaan jonakin päivänä syödä Levin rinnekahviloissa. Kerran tämän loman aikana käymme sitten kunnolla ulkona syömässä, arvioivat kauniaislaisen Pinomaan perheen isä ja tytär Juha ja Melina.

Yksi tuntureiden yrittäjäryhmä kuitenkin hyötyy mökkikokkailusta. Esimerkiksi Levin alueen kauppiaat ovat tehneet tasaisen hyvää tiliä, Ylläksen alueella kassavirrat ovat jopa kasvaneet.

- Keskiostos on noussut viime vuoden vastaavasta ajasta kymmenisen prosenttia. Pääsiäisen aikana keskiostos on noin 40 euroa, arvioi kauppias Sampo Kaulanen, Äkäslompolon Jounin kaupasta.

Ensi kaudeksi muutkin matkailualueiden yrittäjät uskaltavat povata jo nousua. Esimerkiksi koiravaljakkosafareita järjestävän yrittäjän ensi vuoden varauskirjat näyttävät tämän vuoden ennakkovarauksia täydemmiltä.

- Viime vuonna tähän aikaan oli tehty vain muutamia ryhmävarauksia tälle kaudelle. Nyt varauksia tulevalle kaudelle on jo parisenkymmentä, kertoo yrittäjä Juha Laine SnowRiders-safariyrityksestä.

- Pohja tässä on nyt varmaan jo saavutettu. Hollantilaiset matkailijat ovat aika hyvin paikkaamassa jo viidenneksellä vähentyneitä brittimatkaajia. Ja eiköhän esimerkiksi ravintolapalveluita paljon käyttävät yritysmatkailijatkin jälleen ensi vuonna ala palata maisemiin, povaa puolestaan Jussi Töyrylä.

Myös Etelä-Suomen kunnon talven uskotaan vaikuttavan Lapin seuraaviin kausiin positiivisesti. Tulevina talvina pohjoisen tuntureille odotetaan yhä useampia hiihtoharrastuksista innostuneita, kunnon varusteet hankkineita matkailijoita etelästä.

Katso Aino Huilajan juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.