Mainos

Lucent antoi tulosvaroituksen ja irtisanoo lisää väkeä

Maailman johtaviin televiestintälaitteiden valmistajiin kuuluva amerikkalainen Lucent antoi tänään tulosvaroituksen ja ilmoitti irtisanovansa ensi vuoden loppuun mennessä vielä 10 000 työntekijää.

Lucent on karsinut väkeään kovalla kädellä jo aiemmin tänä vuonna. Maaliskuun lopussa yhtiössä oli työntekijöitä noin 56 000, mutta nyt ilmoitettujen uusien leikkausten jälkeen määrä painuu 35 000:een.

Lucentin tulos on ollut tappiolla jo pitemmän aikaa, mutta kolmannella neljänneksellä miinusta kertyy yhtiön mukaan vielä odotettuakin enemmän. Lucent odottaa osakekohtaisen tuloksen jäävän nyt peräti 65 senttiä tappiolle, kun aiempi ennuste oli 45 senttiä.

Lucent kertoi myös joutuvansa kirjaamaan noin kolmen miljardin dollarin verran ylimääräistä miinusta, koska osakekurssien lasku on verottanut sen eläkesäätiön varoja.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.